Tuotteet

Elon aika
Elon aika esikoisalbumini julkaistiin kesällä 2003. Äänitteen sisältämät laulut
Lue lisää »

Yhteystiedot

Carita Kallio
Varikonkatu 10
38210 Sastamala
050-3425134

Osana Jumalan suunnitelmaa

Maanantai 21.12.2009 klo 12:41 - Carita Kallio


Maria oli osa Jumalan suurta suunnitelmaa. Vuodet toivat varmasti tullessaan iloisia hetkiä, mutta myös raastavia tilanteita, jolloin hänen elämänsä ja sisinpänsä revittiin rikki. Äitinä hän katseli poikansa varttumista, työtä ja tehtävää, mutta myös kuolemaa Golgatan ristillä. Maria katseli Jumalan tahdon totutumista ja tunsi miten tämä Jumalan suunnitelma raastoi hänen sisinpäänsä. Tie ja tehtävä, jonka Jumala hänelle oli antanut, ei ollut helppo. Kuitenkin hän kulki loppuun sen tien, jonka Jumala oli hänelle antanut.

Jokainen meistä kuuluu myös omalta osaltaa Jumalan suunnitemiin. Meille kaikille ei kuitenkaan anneta yhtä vaativaa ja suurta tehtävää kuin Marialle. Tehtävämme voivat olla hyvin erilaisia. Kuitenkin heittäytyminen Jumalan suunnitelmiin voi tuoda elämäämme taisteluita, mutta myös ilon ja onnen hetkiä. Taisteluiden ja kipujenkin keskellä saamme kuitenkin turvautua Jumalan apuun, sillä Hän ohjaa elämäämme, tuntee suunnitelmansa ja tietää meidän osamme siinä. Aina eläminen Jumalan suunnitelmissa ei kuitenkaan ole helppoa. Monesti olisi helpompaa jättää kaikki sikseen ja unohtaa omat lupaukset ja antaa asioiden olla. Aina ei edes pysty ymmärtämään, miksi elämässä tapahtuu niin kuin tapahtuu. Uskon kuitenkin, että siellä jossakin, elämämme sisimmässä, meitä koskettaa Jumalan siunaus ja hyvä tahto. Ja elämä, jonka annamme Jumalan käyttöön saa olla siunauksen välikappaleena jonkun toisen elämässä. Aivan kuten Marian kipujen kautta, me saamme omistaa Ikuisen Elämän Jeesuksessa Kristuksessa, Jumalan Pojassa, Vapahtajassamme. Myös meidän kipujemme kautta joku voi kokea siunauksen ja pelastuksen.


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: