Uusi elämä

Maanantai 2.1.2012 klo 20:30 - Carita Kallio

Vanhan testamentin puolella, Jesajan kirjan 38:ssa luvussa kerrotaan Hiskiasta, joka sairastui ja oli kuolemaisillaan. Ja Jumalan profeetta Jesaja tuli Hiskian luokse kertoakseen viestin, jonka oli Jumalalta saanut.

Viesti, jonka Jesaja toi, ei ollut lohdutuksen viesti eikä sisältänyt toiveita herättäviä sanoja. Jesajan täytyi kuitenkin tuoda viesti sellaisena kuin se oli. Jesaja ei voinut laittaa lohdutuksen ja rohkaisun sanoja Jumalan suuhun eikä niin ollen ladella valheita Hiskiasta lohdutellakseen. Jesaja oli kuuliainen sille viestille, joka tuli Jumalalta, vaikka sen sisältämät sanat eivät varmaankaan miellyttäneet Hiskiaa.

Jumalan viestillä oli kuitenkin toisenlainen tarkoitus. Jumala pysäytti Hiskian. Jumalan viesti sai Hiskian kääntymään Jumalan puoleen ja kohtaamaan Jumalan nöyrtyneenä miehenä. Raamattu kertoo kuinka Hiskia rukoili ja itki katkerasti. Uskon, että Hiskia toi kaiken, koko elämänsä, Jumalan eteen. Ja vaikka Hiskia olikin elänyt elämänsä hyvin Jumalan edessä ja tehnyt kaikkea hyvää Jumalan silmissä, se ei riittänyt. Jumala halusi Hiskian kääntyvän puoleensa kokonaan, koko sydämestään, ei vain hyvien tekojen verran.

Ja kun Hiskia kääntyi Jumalan puoleen koko sydämestään, Jumala kuuli Hiskiaa. Jumala kuuli Hiskian rukouksen ja näki Hiskian kyyneleet. Ja Jesajan kautta Hiskia sai kuulla uuden, toisenlaisen viestin. Jumala antasi Hiskian elää vielä viisitoista vuotta. Hiskia sai jatkoajan. Hiskia sai uuden mahdollisuuden. Uuden tilaisuuden uuteen elämään. Ja merkiksi lupauksestaan, Jumala antoi tapahtua suuren ihmeen. Jumala siirsi aurinkoa takaisin päin, kymmenen astetta.

Joskus Jumala pysäyttelee meitäkin. Kenties emme koe aivan samanlaista tilannetta kuin Hiskia, mutta elämässämme voi olla tilanteita, joissa Jumala haluaa meidän kääntyvän hänen puoleensa. Jumalan kutsu voi olla kovakin. Usein hän kutsuu meitä henkilökohtaisella tasolla, mutta joskus hän lähestyy meitä toisella tavalla. Aina Jumalan toiminta ei kohdistu meihin, vaan Jumala voi pysäyttää meitä läheistemme kautta tai vaikka taloudellisten ongelmien tai luonnon kautta.

Jos Hiskia ei olisi kääntynyt Jumalan puoleen ja rukoillut Jumalan edessä nöyränä ja katuvana, Hiskian elämässä ei olisi tapahtunut sitä muutosta, jonka Jumala antoi hänelle tapahtua. Siksi on tärkeää, että emme laiminlyö Jumalan kutsua. Se kutsu, tapahtuipa se sitten millä tavalla hyvänsä, on äärettömän tärkeä oman elämämme kannalta. Mutta joskus se voi olla tärkeä ja muutosta tekevä läheistemme tai elämäntilanteidemme kohdalla. Ja kun me käännymme Jumalan puoleen saatamme kokea suuren ihmeen, niin kuin Hiskiakin. Ja koko muu maailma saa kuulla ihmeestä, joka tapahtui. Me emme tiedä Jumalan suunnitelmia, mutta Hän voi tehdä ihmeitä elämässämme ja läheistemme elämässä, kunhan vain käännymme Hänen puoleensa.

Ja aivan kuten profeetta Jesajaa tarvittiin välittämään Jumalan viestiä, tarvitaan niitä, jotka rohkeasti tuovat julki sen, mitä Jumala tahtoo puhua. Aina viestin vieminen ei ole helppoa. Mutta Jumala siunaus lepää sen yllä, joka rohkeasti tuo esiin sen, mikä esille tuoda pitää. Omat kaunopuheet tai pienet valkoiset valheet eivät edistä Jumalan valtakuntaa eikä lisää hohdetta puhujansa kruunuun. Päin vastoin. Siksi on myös tärkeää olla kuuliainen sille viestille, jonka Jumala on kerrottavaksi antanut Ja tuoda rohkeasti esille kaikki se, mitä Jumala on puhunut.

Emmauksen tiellä

Keskiviikko 7.12.2011 klo 21:35 - Carita Kallio

Raamattu kertoo meille kahdesta kulkijasta, jotka tekivät matkan Jerusalemista Emmaus nimiseen kylään. (Luuk.24:13-35) Matkan aikana he keskustelivat tapahtumista, jotka olivat tapahtuneet muutamia päiviä sitten Jerusalemissa. Heidän opettajansa, profeettansa ja odotettu Messiaansa oli ristiinnaulittu ja haudattu. 

Kulkijoilla oli raskas suru harteillaan. Jokaisen askeleen verran he jättivät kaupunkia taakseen ja kulkivat taivaltaan eteenpäin, mutta kuitenkin kaikki tapahtumat olivat heillä mielessä. Ja vaikka matkaa oli jo taitettu pitkään he palasivat muistoissaan yhä uudelleen edellispäivien tapahtumiin.

Ja heidän kulkiessaan ja keskustellessaan Jeesus lähestyi heitä ja kulki yhtä matkaa heidän kanssaan. Mutta he eivät tunnistaneet Jeesusta. Ja he kertoivat Jeesukselle viime päivien tapahtumista, omista kokemuksistaan ja tuntemuksistaan sekä toiveistaan ja odotuksistaan, surusta, kivusta ja kaipauksesta. Ja Jeesus kuunteli heitä ja selitti heille tarkasti, miksi kaiken piti tapahtua niin kuin tapahtui.

Joskus mekin kuljemme ajatuksissamme ja puheissamme menneissä ajoissa ja asioissa. Muistelemme ja pohdimme asioita ja palaamme aina uudelleen ja uudelleen sellaisten asioiden tai hetkien äärelle, jotka ovat tapahtuneet elämässämme ja satuttaneet meitä. Olemme saattaneet tulla petetyksi tai loukatuiksi. Olemme joutuneet kokemaan syvän toivottomuuden ja epätoivon. Tai elämämme polulla on tapahtunut asioita, jotka tuntuvat niin ahdistavilta tai satuttavilta, että emme pysty jättämään niitä taaksemme ja unohtamaan, saati sitten antamaan anteeksi.

Kuljemme tapahtumien polkua yhä uudelleen, kuten miehet Jerusalemista Emmauksen kylään. Palaamme puheissamme menneeseen ja nostamme tahtomattamme synkät asiat jälleen pintaan. Ja askeleemme ovat raskaat ja kannamme sisimässämme painavaa taakkaa. Ja vaikka kuinka asiaa pyörittelemme, emme löydä syytä siihen, miksi niin on voinut tapahtua kohdallamme.

Mutta aivan kuten Emmauksen tien kulkijatkin, niin mekin mekin kuljemme Jeesus rinnallamme. Kenties emme tunne Häntä. Me teemme elämämme matkaa Hänen kanssaan, mutta emme tunnista häntä vierellämme. Hän on outo meille. Hän kulkee vierellämme ja me jaamme Hänelle sydämemme asiat. Hän kuuntelee, neuvoo ja opastaa meitä. Hän kulkee kanssamme, ohjaa meitä ja puhuu meille, mutta me emme tunnista Hänen ääntään. Me tuomme kaikki asiat Hänelle, vaikka Hän tietää tarkalleen ja tarkemmin kuin me kaiken sen mitä on tapahtunut.

Ja jokaisen askellen hän astuu kanssamme. Ja tänään, kuten silloinkin, Hän haluaa rohkaista meitä jatkamaan. Hän antaa toivottomalle toivoa, lohduttomalle lohtua ja voimattomalle voimaa. Ja Emmauksen tieltä voi löytää ilon ja uuden alun. Menneisyyden kivuista voi kasvaa huomispäivän voimavara. Ja asiat, jotka ovat tuottaneet kipua voivat muuttua siunaukseksi. Eikä meidän tarvitse murehtia seuraavasta askeleesta, sillä Hän kulkee meidän kanssamme koko tien alusta loppuun asti.

Uskallus muutokseen

Torstai 29.9.2011 klo 12:32 - Carita Kallio

Joskus pidämme kiinni joistakin asioista niin kuin paksusta, punostusta köydestä. Elämässämme oleva asia on niin tärkeä tai niin totuttu, että vedämme kuin viimeisin voimin köyttä, jonka toisessa päässä on se se asia, jota tunnemme tarvitsevamme. Pidämme köydestä kiinni vaikka kätemme ovat jo veresnahalla, palaneet rikki ja kipu vain yltyy. Ajan saatossa köyden pää takanamme lähenee ja hiljalleen köysi liusuu otteestamme ja meidät valtaa pelko siitä, kuinka miedän käy, kun se mistä pidämme kiinni vihdoin lipsahtaa otteestamme.

Vaikka se, mistä pidämme kiinni, tuntuu meistä tärkeälle voi se kuitenkin Jumalan silmissä olla este muutokselle. Me emme näe huomista, emmekä tiedä sen mukaanaan tuomia asioita. Siksi jostakin luopuminen saattaa tuntua käsittämättömältä ja mahdottomalta. Miksi meidän pitäisi luopua jostakin, kun emme tiedä mitä saamme tilalle vai saammeko yhtään mitään? Heittäytyminen tyhjän päälle tuntuu todella vaikealta, jopa mahdottomalta. Siksi pidämme kynsin, hampain kiinni siitä, mitä meillä nyt on, vaikka se ei auttaisi meitä yhtään eteenpäin.

Aabraham sai Jumalalta käskyn lähteä maasta, suvusta ja isänsä kodista siihen maahan, jonka Jumala osoittaisi. Se oli melkoinen käsky se. Aabrahamilla oli kuitenkin valinnan vapaus ja Aabrahamilta löytyi rohkeutta jättää kaikki entinen taakseen ja lähteä täysin tuntemattomaan. Aabraham irroitettiin kaikesta tutusta ja turvallisesta. Omasta maasta, suvusta ja kodista. Vastineeksi hänelle tarjottiin uutta asuinpaikkaa, sieltä jostakin. Olisiko minulla ollut rohkeutta sellaiseen tekoon. Tuskin. Olisisin varmasti pitänyt kiinni siitä köydestä, joka kiinnittäisi minut siihen tuttuun ja turvalliseen elämään, johon olin jo tottunut. Muutos olisi ollut liian suuri.

Kuitenkin Aabrahamin kohdalla, kuten jokaisen meistäkin, Jumala näki tulevaisuuden ja Jumalalla oli suunnitelma Aabrahamin elämän kohdalla. Jumala tiesi, mitä muutos toisi tullessaan, mutta Aabraham ei. Siksi Aabrahamilta tarvittiin suurta uskoa ja luottamusta Jumalaan ja Jumalan mahdollisuuksiin. Ja niinpä Aabraham kävi varmasti lävitse taistelun, jossa hän punnitsi eri vaihtoehtoja ja kävi sisäistä kamppailua siitä, miten hänen tulisi toimia. Lopulta Aabraham teki päätöksen ja irroitti otteensa siitä tutusta ja turvallisesta köydestä ja antoi Jumalan suunnitelman astua elämäänsä. Ja kuinka siunattu olikaan Aabrahamin elämä Jumalan suunnitelmassa ja ohjauksessa.

Tiedän itse, että muutos ei ole koskaan helppo. Sen eteen tehdään suuria päätöksiä ja muutos saattaa koskettaa itsemme lisäksi myös monia muita kanssaihmisiä, elämänkumppania, perheenjäseniä tai ystäviä. Jumala ei revi käsiämme irti väkisin, vaan odottaa, että olemme itse valmiita tekemään päätöksemme ja olemaan valmiita siihen muutokseen, joka meitä odottaa. Hän kuitenkin ohjaa ja johdattaa meitä oikeaan suuntaan. Monesti kuitenkin se irroittautumisen vaihe on vaikein. Miten meille käy, jos nyt luovumme siitä, tästä tai tuosta. Olen kuitenkin varma, että siinä vaiheessa, kun teemme päätöksen luopua jostakin ja heittäytyä Jumalan suunnitelmaan, Hän tulee pitämään meistä huolen. Rukoillaan rohkeutta tehdä oikeita päätöksiä ja oikeita valintoja elämässämme. Ja rukoillaan myös sitä, että olisimme valmiit muutoksiin, joita Jumala on elämäämme suunnitellut. Ja jokainen muutos joka meissä tapahtuu Jumalan suuntaan, antaa elämäämme siunauksen.

 

Jumala ei tee virheitä

Maanantai 18.7.2011 - Carita Kallio

Olen varma, että jokainen meistä on lapsena kuullut kysymyksen, jossa meiltä kysytään, mikä sinusta tulee isona? Se on iso kysymys ja vaikka ikää onkin jo tullut jonkin verran, on siihen vieläkin vaikea vastata. Ajatuksia, haaveita ja suunnitelmia on paljon. Se mitkä niistä toteutuvat, jää nähtäväksi.

Me voimme tehdä tulevaisuuden suunnitelmia ja organisoida elämäämme tunti tunnilta, mutta se toteutuvatko suunnitelmaamme on Korkeimman kädessä. Tuttu lause: "Huomenna, jos Jumala suo " on itse asiassa äärettömän viisas ajatus. Huominen on Jumalan kädessä, vaikka me itse kuvittelemmekin ohjaavamme elämäämme, miten sitten itse tahdommekin. Jumala tuntee huomisen. Hän näkee koko elämämme alusta loppuun asti. Me näemme elämästämme vain tämän hetken ja palan menneisyyttä. Se mitä seuraava hetki eteemme tuo, on meiltä piilossa kuin verhon taakse kätkettynä..

Ajattelen, että elämämme on kuin jana, jossa on alku ja loppu. Ikääntyessämme paikkamme janan pituudella muuttuu ja vähitellen siirrymme janan alkupäästä loppua kohden, vasemmalta oikealle. Se kuinka pitkä jana meillä kullakin on, on meille salaisuus ja varmaankin hyvä niin. Jumala kuitenkin tietää koko elämän janamme pituuden ja sen mitä se kätkee sisällensä.

Jumalalla on kokonaistieto meidän elämästämme ja Hän haluaa johdattaa meitä. Välillä elämäämme tulee asioita, joita emme toivoisi kohtaavamme ja välillä elämämme täyttyy hyvistä asioista, jotka otamme iloiten vastaan. Niistä elämämme koostuu ja niiden asioiden kanssa me elämme. Tulipa meidän elämäämme sitten millaisia tilanteita tahansa, uskon, että Jumalalla on elämäämme koskeva suunnitelma valmiina ja Hän vie sitä vähitellen eteenpäin.

Raamatussa kerrotaan Joosefista (1 Moos. 37.-46). Hän sai elämänsä aikana kokea todella polttavan kipeitä asioita ja kuitenkin Jumala oli hänen kanssaan ja loppujen lopuksi vei suunnitelmansa päätökseen ja toteutti ajatuksensa Joosefin elämän avulla. Jumala ei tee virheitä. Hänen suunnitelmansa eivät ole vain sattumia vaan tarkkaan suunniteltuja tilanteita elämämme janassa. Se miten Jumala toimii ja toteuttaa suunnitelmiaan on meille salaisuus. Ja aina Jumalan ohjaama tie ei tunnu mukavalta. Kuitenkin Hän sallii meidän elämäämme erilaisia asioita ja yleensä niillä asioilla on elämässämme suuri merkitys. Kun katsomme elämäämme taaksepäin, huomaamme varmasti Jumalan johdatusta ja huolenpitoa harmaidenkin päivien kohdalla. Ja monesti huomaamme, että ne kipeät asiat, joita olemme käyneet tai käymme lävitse, ovat tulevina päivinä osa sitä viisautta ja kokemusta, joiden avulla voimme asettua lähimmäisemme rinnalle ja tukea häntä ja ymmärtää hänen ajatuksensa ja tarpeensa.   

Aina Jumalan suunnitelmiin heittäytyminen ei ole helppoa ja itsestään selvää. Monesti me teemme itse mutkia matkaamme valitsemalla väärin tai itsepäisesti tahtomalla jotakin sellaista, mitä Jumala ei ole elämäämme ajatellut. Ja kun vuodet vierivät, huomaamme, että omista teoista huolimatta, Jumala on kuitenkin pitänyt pystyssä ja johdattanut elämäämme oikeaan suuntaan ja saamme huomata kuinka suuri varjelus onkaan ollut elämämme yllä. Ja siihen suureen Jumalan huolenpitoon saamme tänääkin heittäytyä. Jätetään kaikki asiamme Hänelle. Hän pitää meistä huolen. Hän ei tee virheitä vaan pitkäjänteistä suunnittelutyötä.

Jumalan kirkkaus

Sunnuntai 15.5.2011 klo 22:48 - Carita Kallio

Joskus kun katsomme peiliin, kuva, joka eteemme piirtyy ei välttämättä miellytä meitä. Peilistä meitä katsovat omat kasvomme ja varsin usein huomaamme varmasti jonkin kohdan olevan pielessä. Hiukset saattavat sojottaa sinne sun tänne tai niihin on huomaamatta kasvanut yksi tai useampi harmaa hius. Kasvoihin on saattanut ilmaantua uusi uurre tai näppylä tai sitten silmien alla näkyy jäljet huonosti nukutusta yöstä. Mutta kasvot, jotka sinua peilistä katsovat ovat sinun kasvosi.

Raamattu kertoo meille Mooseksesta, joka nousi Siinain vuorelle ja sai kohdata Jumalan kasvotusten. Mooses vietti vuorella neljäkymmentä päivää ja yötä ennen kuin hän palasi takaisin alas vuorelta Israelin kansan pariin. Ja palatessaan Mooses ei tiennyt, että hänen kasvonsa loistivat Jumalan kirkkautta. Israelin kansa näki Mooseksen kasvojen säteilevän ja he pelkäsivät lähestyä Moosesta. Ehkä he pelkäsivät sitä kirkkautta ja pyhyyttä, jossa Mooses oli saanut olla. Kenties he eivät ymmärtäneet sitä, mistä kirkkaus oli peräisin tai ehkäpä Mooses oli heistä liian erilainen muihin nähden. Ehkäpä he pelkäsivät Jumalan kohtaamista ja Jumalan suuruutta. Olipa syy mikä hyvänsä, he kuitenkin näkivät Jumalan kirkkauden Mooseksen kasvoilta.

Vaikka meidän peilikuvamme ei aina miellytä meitä, muistetaan se, että kun me uskomme Jumalaan ja vietämme aikaa Hänen lähellään, mekin loistamme Jumalan kirkkautta. Me emme sitä itse huomaa, kuten ei huomannut Mooseskaan, mutta se näkyy meistä ja muut näkevät sen tavalla tai toisella. Toisia saattaa pelottaa meistä hohtava kirkkaus ja he pitävät meitä erilaisina, jopa outoina. Toisia sen sijaan saattaa kiinnostaa se, mistä kirkkautemme johtuu, mutta he eivät uskalla lähestyä meitä. Ja joskus meistä loistava Jumalan kirkkaus ja hyvyys saattaa olla rohkaisuna jollekin Jumalaa etsivälle, Jumalan kohtaamista kaipaavalle ihmiselle.

Joten muistakaamme ensi kerralla, kun katsomme peiliin, että meidän kasvomme säteilevät Jumalan kirkkautta. Me olemme Hänen lapsiaan ja meillä on armoitettu oikeus olla Hänen lähellään ja kohdata häntä kasvokkain rukouksessa ja ylistyksessä. Ja vaikka omissa kasvoissamme saattasi olla montakin pientä virhettä, säteilemämme Jumalan kirkkaus on puhdasta. Me emme sitä itse näe, mutta maailma näkee sen meissä. Ja jokainen meistä saa nousta omalle Siinain vuorelle kohtaamaan Jumalaa. Ja mitä enemmän me vierailemme Hänen luonaan, sitä enemmän meidän kasvomme säteilevät. Hänen kirkkautensa tarttuu meihin ja me voimme loistaa Hänen kirkkauttaan ja valoaan tässä maassa ja tässä maailmassa.

 

Äärettömän liukasta

Sunnuntai 20.3.2011 klo 19:55 - carita kallio

Eräänä aamuna kun kuljin töihin, huomasin kuinka huterilta askeleet tuntuivat, kun lumen alla olikin liukas jää. Kevätaurinkon sulattama lumi on yön aikana jäätynyt uudelleen ja lumi on peittänyt jään huomaamattomasti alleen. Yleensä niin reippaat askeleet muuttuivat epävarmaksi laahustamiseksi ja aina silloin tällöin matkateon jännitystä lisäsivät yllättävän nopeat askelkuviot, joiden avulla pysyin kuin pysyinkin pystyssä.

Jotkut muutkin olivat kulkeneet samaa tietä kuin minäkin. Toisten askeleista saattoi hyvin nähdä missä oli liukastuttu ja missä liukastuminen oli johtanut kaatumiseen. Itse yritin valita toisenlaista reittiä, mutta siltikin matkan teko oli hankalaa. Edes muiden antamat askelmerkit eivät loppujen lopuksi auttaneet minua matkan varrella. Jokainen askel oli riski ja jokainen askel sisälsi pelon liukastumisesta.

Mieleeni nousi ajatus siitä, kuinka jokainen meistä kulkee omaa elämänsä tietä. Joskus kulkeminen on helppoa ja matka taittuu mukavasti. Toisinaan matka on vaarallista ja kuten äsken jopa uhmakasta ja pelottavaa. Silti jokainen meistä tekee oman matkan, välillä yksin ja välillä yhdessä. Jokainen joutuu kuitenkin astumaan askeleensa itse. Ja vaikka me näkisimme muiden reittivalinnat, askelmerkit ja jalanjäljet , voimme vastata vain omista askeleistamme. Ehkä osaamme välttää muiden tekemiä virheitä ja valintoja, mutta joudumme kuitenkin kohtaamaan omien valintojemme seuraamukset.

Kävely lumen peittämän jään päällä on kuin elämä ilman varmuutta. Koskaan ei voi tietää, mihin askeleet lopulta päättyvät eikä koskaan voi tietää, miten pahasti kaatuminen satuttaa. Ja vaikka muutamasta horjahduksesta selviäisikin säikähdyksellä ja hyvällä onnella, se ei kuitenkaan loppujen lopuksi auta, kun on määränpäähän saapumisen aika.

Vaikka jokaisella meistä on oma matka kuljettavanamme, voimme kuitenkin itse vaikuttaa siihen kenen otamme matkaoppaaksemme. Uskon ja tiedän, että kaiken liukkaudenkin keskellä vierelläni on Hän, joka ei horju eikä kaadu. Hän pitää minusta huolen ja horjuessani Hän auttaa, kaatuessani Hän nostaa ja määränpäähän saapuessani Hän antaa minulle ikuisen elämän.

Jos kuljet elämäsi matkaa ilman Jeesusta, ilman Häntä, joka on kerran maksanut kaikista virheistäsi Golgatan keskimmäisellä ristillä, kuljet kuin lumen peittämällä liukkaalla jäällä. Askeleesi ovat epävarmoja ja pelkäät tulevaa. Koskaan et tiedä mihin astut ja milloin sinulta menee jalat alta. Yrität vain omin voimin selvitä kaikesta ja tarvittaessa takerrut matkakumppaniisi, etsien apua häneltä tai joltakin muulta kanssamatkaajalta. Mutta jos otat Hänet matkaoppaaksesi, voit kokea yllättävän suurta sisäistä rauhaa kaiken matkateon keskellä. Matkataipaleesi ei välttämättä helpotu ja muutu hauskaksi, mutta kanssasi kulkee Hän, joka tahtoo kulkea kanssasi jokaisen askellesi ja jokaisen elämäsi hetken. Sillä Hän on luvanut olla kanssamme joka päivä, päiviemme loppun asti.

Taivas sukat

Maanantai 7.2.2011 klo 19:48 - carita kallio

Olet varmasti joskus ostanut jotakin alennusmyynnistä. Eikö olekin mukava löytää jotakin kivaa ja edullisesti. Ja monesti tulee ostettua jotakin sellaista, mitä ei välttämättä tarvitsisi, mutta kun se on niin edullinen, ettei sitä voi kerta kaikkiaan jättää ostamatta. Ja pian vaatekaappi pursuaa vaatteita, keittiön kaapit astioita ja nurkat alkavat vähitellen täyttyä mitä erilaisemmista tarvikkeista ja koristeista.

Monesti erilaisia kippoja ja kuppeja siirrellessä tai vaatekaappia järjesteltäessä käy mielessä ajatus tarvikkeen tarpeellisuudesta. Monet vaatteet makaavat kaapin hyllyllä vain siitä syystä, että jos niitä sattuisi vielä joskus tarvitsemaan.

Paras juttu missä voi vielä säästää on rikkinäiset sukat. Jos sukan pohjapuolella on reikä, sitä on turha heittää pois. Kyllähän se siellä voi olla, kun ei sitä kukaan sieltä näe eikä huomaa. Ajan mittaan reikä voi vähän suurentua, mutta kun oikein tarkasti sukan asettaa jalkaansa, niin reikä jää vielä piiloon, eikä se sieltä mihinkään näy. Ja kun tilanne vielä vähän pahenee ja reiät lisääntyy, niin pidetään sitten kengät jalassa ja laitetaan sukat kokonaan piiloon muiden katseilta.

Joskus synti on elämässämme samanlaista kuin reikä sukassa. Meillä saattaa olla jokin sellainen asia tai tapa, jonka mukavasti toisilta peitämme, mutta itse kyllä tiedämme siitä. Ja mitä enemmän me huomaamme jäävämme synnin koukkuun sitä enemmän piilottelemme sitä muilta ihmisiltä, ja sitä suurempi on sukassa oleva reikä. Ja me kuvittelemme, että kukaan ei tiedä siitä synnistä mitään. Mutta yksi on joka tietää kaiken. Nimittäin Jumala. Jumala tietää tarkalleen mitä meidän elämässämme on ja vaikka kuinka yritämme uskotellaitsellemme kaiken olevan ihan ok ja peittää syntiämme, Jumala näkee kaiken.

Ja Jumala tahtoisi, että me riisuisimme sen rikkinäisen sukan jalastamme ja repisimme sen rikki, niin ettemme me enää voisi sitä käyttää. Hän tahtoisi että tunnustaisimme ja hylkäisimme syntimme.Ja Jumala haluasi antaa meille uudet, ehjät ja puhtaat sukat. Hän haluaisi antaa meille uuden, puhtaan elämän. Ja niistä sukista on kerran maksettu suuri hinta. Ne eivät ole olleet mitään ALE-sukkia, vaan niistä on maksettu kallein hinta, mitä kuvitella voidaan. Ne on maksettu Golgatan keskimmäisellä ristillä ja niiden maksajana oli Jeesus Kristus, Jumalan Poika. Me emme voi hankkia näitä sukkia teoillamme, taidoillamme, rahallamme tai hyvydellämme. Me emme pysty maksamaan Jumalalle näistä sukista. Mutta jos me tahdomme ne, me saamme ne, ilmaiseksi.

Ja mikä sen parempaa kuin astua seuraavaan päivään uusin, puhtain sukin. Uusin puhtain mielin ja sydämin. Ja minusta tuntuu, että minun on taas aika kurkistaa oman elämäni sukan pohjiin ja pyytää anteeksi niitä virheitä ja tietoisia syntejä, joita olen matkallani tehnyt. Repiä rikki likaiset sukat ja pyytää Jumalalta uudet sukat, rikkinäisten tilalle.

Suolattomuutta

Maanantai 29.11.2010 klo 12:46 - Carita Kallio

Matteuksen evankeliumi 5:13

"Te olette maan suola. Mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi"

Me, jotka uskomme, olemme Jeesuksen sanojen mukaan maa suola. Mauste, joka antaa makua ja jota tarvitaan päivittäin.

Ilosanoma Jeesuksesta on suola. Jumalan sana on suola. Pyhä Henki on suola. Mitä jos suola käy mauttomaksi? Mitä jos se lakkaa maistumasta ja tulee tarpeettomaksi? Niin monien ihmisten kohdalla suola on lakannut maistumasta. Siitä on tullut tarpeetonta. Suola on niin mautonta ja hyödytöntä, että sen voi vain heittää pois ja jättää ihmisten tallottavaksi. Suolan sijaan käytetään mielummin itämaisia mausteita ja keitetään elämän soppaa siten, että siinä muhii runsaasti mausteita, joilla yritettään täyttää suolan puutetta ja tarvetta. Suola on aivan kuin kiellettyjen aineiden listalla ja sen käyttäjät ja puolustajat ovat kiihkoijoita ja suvaitsemattomia, aikaansa seuraamattomia eivätkä ymmärrä nykymaailman trendejä ja tapoja. 

On kuitenkin niin, että suolaton ruoka kaipaa suolaa ja  ihminen kaipaa Jumalaa. Suolattomuutta on vielä tänäkin päivänä. Ihmiset kaipaavat elämänsä soppaan suolaa, mutta etsivät sitä vääristä paikoista ja vääristä aineista. Mausteet, joita he elämäänsä etsivät ja löytävät, eivät anna sitä makua, jonka oikea suola antaa. 

Kunpa me osaisimme tuoda evankeliumin ilosanoman sopivan mausteisena ihmisille, jotka tarvitsevat elämäänsä ripauksen evankeliumin suolaa. Suola on hyvä mauste, mutta liikaa käytettynä saa aikaiseksi melko vahvan maun. Liiallinen suolaaminen aiheuttaa sen, että tarjoamamme ateria työnnetään pois, sillä sen sisältämä suolamäärä saa maistajansa voimaan pahoin. Maku ei ole hyvä, ei edes siedettävä, vaan luontaantyöntävä ja liian voimakas. Siksi meidän pitäisi annostella suolan määrä oikein ja meidän pitäisi siis osata laittaa suolaa sinne, mihin sitä tarvitaan ja silloin kun sitä tarvitaan. Itse emme aina tiedä, miten meidän pitäisi toimia, mutta Pyhä Henki, joka asuu meissä, osaa toimia tarkalleen oikein. Me olemme kuin suolasirottimia, joita käytetään tarvittaessa ja joiden avulla ripotellaan oikea määrä suolaa oikeaan paikkaan.

Suolassa on vielä makua. Ja suolaa tarvitaan. Evankeliumissa on vielä voima ja sitä tarvitaan, vieläkin. Siksi meitä tarvitaan. Tämä maa tarvitsee evankeliumin suolaa ja makua, jota vain Jumala voi antaa. Rukoillaan rakkaan kotimaamme puolesta, että täällä syntyisi valtava suuri Jumalan suolan nälkä.

Pohjan kautta

Perjantai 5.11.2010 klo 8:40 - Carita Kallio

Kun luemme raamatusta Joosefin elämänkertaa (1Moos.37-46), tuntuu siltä, että Jumalan johdatus oli vahvasti Joosefin elämän yllä. Niin varmasti olikin, mutta luulen, että Joosefista ei aina tuntunut siltä. Jumala kyllä tiesi jo ennalta, mitä Joosefin tulee käydä elämässään lävitse, mutta Joosef ei sitä tiennyt.

Joosefin elämä oli alussa varsin mukavaa. Hän oli isänsä mielitetty ja kaksitoista poikaa käsittävän perheen suosikki poika. Hänen isänsä rakasti häntä eniten, mutta se sai muut veljet kadehtimaan Joosefia ja kilpailemaan isänsä rakkaudesta. Kateus vei veljet siihen pisteeseen, jolloin he halusivat päästä veljestään eroon, keinolla millä hyvänsä.

Joosefin mukava elämä vaihtui orjuuteen veljien myydessä hänet midianilaisille kauppilaille. Joosef joutui pois perheensä parista, häneltä vietiin koti ja ystävät. Hän joutui vieraana vieraaseen maahan ja vieraaseen kulttuuriin. Ja orjuuden myötä häneltä vietiin myös yksilöllisyys ja ihmisarvo.

Hurjan elämän muutoksen jälkeen Joosef pääsi Potifarin, faaraon hoviherran, palvelukseen. Ja raamattu kertoo, kuinka Jumala siunasi kaiken sen työn mitä Joosef teki ja hän pääsi Potifarin mielisuosioon. Mutta sitten, jälleen kerran Joosef joutui kokemaan elämässään pettymyksen ja epätoivon. Syyttömänä tekoon, jota hän ei ollut tehnyt, hänet heitettiin vankilaan.

Vuosien jälkeen Joosefin elämässä koitti jälleen aika, jolloin hän sai kokea vapautta ja tuntea elämässään sen, kuinka jotakin muutosta alkoi tapahtua. Hänet haettiin vankilasta ja vietiin faaraon eteen, jossa hän sai selittää faaraolle tämän unien merkityksen ja opastaa mahtimiestä toimimaan oikein tulevan ajan suhteen. Faarao teki Joosefista Egyptin hallitusmiehen.

Uskon, että Joosefin matka orjasta suuren Egyptin hallitusmieheksi sisälsi kyyneleitä, tuskaa, petetyksi tulemisen tunteita, kuten vihaa, kaunaa, katkeruutta, toivottomuutta ja itsesääliä, mutta myös hetkittäisiä ilon tunteita, toivoa ja luottamusta. Näissä kivuissa ja koetuksissa Joosefista kasvoi mies, jolla oli ymmärrsytä, viisautta ja kokemusta asettua ihmisten eteen toimittamaan sitä tehtävää, jonka Jumala oli jo alusta asti hänelle suunnitellut.

Matka siihen tehtävään ei ollut helppo ja taival oli varsin tuskainen. Joosefin piti käydä elämässään kivut ja kyyneleet lävitse, jotta itsevarmasta ja kenties omahyväisestäkin pojasta tuli nöyrä ja kuuliainen palvelija. Ja uskon, että matkan varrella Joosef oppi luottamaan Jumalaan ja luottamaan siihen, että jokainen päivä on Jumalan kädessä, tuntui miltä tuntui.

Välillä meitäkin viedään kyynelin eteenpäin ja meistä tuntuu siltä, että Jumala on hyljännyt meidät. Se tie, joka meillä jokaisella on kuljettavanamme ei ole meillä tiedossa, vaan jokainen päivä on salattu, kunnes se on eletty.

Jumala tietää tulevat päivämme ja yksin Hän tietää sen mihin meidän elämämme kulkee. Hän tuntee huomisemme. Hän on ennalta asettanut asioita meidän elämäämme ja joskus ne asiat eivät tunnu miellyttäviltä. Kuitenkin, jostakin sieltä kivun ja kyynelten keskeltä kumpuaa Jumalan siunaus ja huolenpito. Aina emme sitä huomaa, ennen kuin aika on saanut tehdä tehtävänsä ja uskallamme katsoa taaksepäin huomataksemme Jumalan kädenjäljen ja suunnitelman elämässämme. Ja Joosefin elämän tavoin, meidänkin elämäämme johdettaan ja jonkin päivänä ymmärrämme, miksi meidän piti käydä erilaisia elämäntilanteita elämässämme lävitse. Yritettään kulkea luottavaisin mielin eteenpäin ja laitetaan turvamme ja luottamuksemme Jumalaan. Hän on luvannut pitää meistä huolen.

Kaksi sokeaa

Perjantai 15.10.2010 klo 10:03 - Carita Kallio

Matteuksen evankeliumi 20:29-34

Ja heidän lähtiessään Jerikosta, seurasi Häntä suuri kansanpaljous. Ja katso kaksi sokeaa istui tien vieressä ja kun he kuulivat, että Jeesus kulki ohitse, huusivat he sanoen: "Herra, Daavidin poika, armahda meitä". Niin kansa nuhteli heitä saadakseen heidät vaikenemaan, mutta he huusivat sitä enemmän. Silloin Jeesus seisahtui ja kutsui heidät tykönsä ja sanoi: "Mitä tahdotte , että minä teille tekisin?" He sanoivat Hänelle: "Herra, että meidän silmämme aukenisivat". Ja Jeesuksen tuli heitä sääli ja Hän kosketti heidän silmiänsä ja kohta he saivat näkönsä ja seurasivat Häntä.

Kaksi sokeaa siis istuivat tien vieressä ja kuulivat, että Jeesus on kulkemassa tietä heidän ohitseen. Sokeat tiesivät kuka Jeesus oli. He olivat kuulleet Jeesuksesta, mutta eivät tunteneet Jeesusta henkilökohtaisesti. He istuivat tien vieressä, jota Jeesus ja hänen seuraajansa kulkivat. Mutta koska he eivät nähneet Jeesusta, alkoivat he huutaa Hänen nimeään ja pyytämään Jeesukselta armollisuutta heitä kohtaan.

Kanssaihmiset yrittivät vaientaa heitä, mutta he huusivat yhä kovemmin Jeesuksen puoleen. Ja Jeesus seisahtui ja kutsui heidät luoksensa. Ja he tulivat ja saivat kohdata Jeesuksen. Jeesus tunsi ja tiesi heidän ajatuksensa ja tarpeensa. Jeesus tiesi tarkalleen heidän elämäntilanteensa ja ymmärsi sen odotuksen ja tunteiden myllerryksen, jota kumpikin heistä eli lävitse. Uskon näin, että toinen toistaan tukien he astuivat Jeesuksen eteen. Molemmilla heistä oli tahto kohdata Jeesus ja halu muuttaa elämänsä suuntaa. Mutta Jeesus ei tehnyt mitään väkisin. Hän kohtasi nämä sokeat, kysyen, mitä te tahdotte, että minä teille tekisin. Jeesus kyllä tiesi heidän tarpeensa, mutta Hän tahtoi kuulla sen. 

Olen joskus itsekkin ollut kuin sokea tien vieressä. Tiesin ja tunsin tien ja olin kuullut Jeesuksesta. En kuitenkaan kulkenut sitä tietä, jota Jeesus seuraajineen kulki. Olin sen tien vierellä. En nähnyt sitä tietä, enkä tuntenut sitä jalkojeni alla. Tiesin tien olevan olemassa ja tiesin, että istun tien vieressä. Olin sokea hengellisille asioille enkä omin voimin pystynyt näkemään, saati sitten tulemaan näkeväksi.

Istuin tien vieressä, kunnes tunsin Jeesuksen lähestyvän ja tulevan lähelle. Hän ei vain tullut ja nostanut minua tielle vaan Hän odotti minun kutsuvan Häntä. Ja kun huusin Hänen puoleensa, sain kokea kuinka ajatusmaailmaani alkoi kuin virrata syitä, miksi en voisi kääntyä Jeesuksen puoleen. Aivan kuin kanssaihmiset olisivat olleet suurin este ja syy siihen, että en voisi lähestyä Jeesusta. Ajattelin kaikkien ystävieni hylkäävän minut. Ajattelin, että elämässäni ei enää milloinkaan tule olemaan niitä asioita, joista pidän tai jotka minulle rakkaita ja tärkeitä. Punnitsin elämääni ja asiaa, jonka kanssa taistelin. Vaakakupin toisessa kupissa olivat ystävät, unelmat, toiveet, tavat ja asenteet. Toisessa kupissa oli ikuinen elämä ja Jeesuksen seuraaminen, maksoi, mitä maksoi. Lopulta ymmärsin, että ei kukaan ystävistäni eikä sukulaisistani voisi tehdä tätä ratkaisua puolestani. Jos minä haluaisin nähdä ja nousta sille tielle, jota Jeesus kulkee, päätöksen pitäisi tulla itseltäni.

Ja niin minä huusin Jeesuksen puoleen. Ja Hän kutsui minut luokseen. Sain nousta sille tielle, jota Hän kulkee. Ja Hän kosketti minua ja sain nähdä Hänet. Enää Hän ei ollut vain joku, josta olin kuullut, vaan Hän oli se, joka läheisyyden olin saanut kokea jonka olin saanut kohdata. Eikä Hän odottanut minulta hienoja puheita tai runollisia ilmauksia asiani esittämiseksi vaan aivan arkisen lausahduksen; "Tässä mä nyt oon, jos mä vielä kelpaan sulle". Ja kelpasinhan minä! Ja ihan just sellaisen kuin olin ja edelleen olen. Ei Hän minun minuuttani vienyt eikä muuttanut persoonallisuuttani. Edelleen olen se mikä olen. Nyt minä vain kuulun Hänelle ja kuljen samaa tietä Hänen kanssaan. Ja minulla on sisimmässäni rauha. Minä olen Hänen seuraajansa, taivaan kansalainen ja ikuisen elämän perillinen!

Ja ne elämän vaakakupeissa olleet asiat, ovat edelleen siellä. Jotkut ystävistäni vaihtuivat uusiin, unelmat ja toiveet ovat toteutuneet, mutta hieman erilaisesta näkökulmasta. Ne tavat,  jotka muutosta tarvitsivat ovat muuttuneet, mutta ne, jotka ovat olleet hyviä, ovat pysyneet. Ja kaiken lisäksi elämäni vaaka on tasapainossa. Olen tiellä, jota on hyvä kulkea. Olen Jeesuksen lähellä, jossa on hyvä olla. Ja tällä tiellä tahdon jatkaa. Tämä on hyvä tie!

 

 

Pienet eväät

Keskiviikko 15.9.2010 klo 21:58 - carita kallio

Raamatunkertomus, jossa Jeesus ruokkii suuren kansanjoukon, saa alkunsa siitä, kun Jeesus havaitsee kansan olevan nälkäinen. Hän tahtoisi antaa kuulijoilleen syötävää, ennen kuin he päivän päätyttyä palaisivat koteihinsa. Niinpä Jeesus kääntyy asiassa opetuslasten puoleen. Opetuslasten mielestä heillä ei ole riittävästi varoja eikä varsinkaan tarvittavia aineita ruoan valmistamiseksi. Eikä ainakaan niin suurelle kansanjoukolle. Opetuslapset näkivät tilanteessa suuren ongelman ja ylivoimasen esteen. He näkivät  tilanteen ihmisen näkökulmasta. Mistä voisi saada aikaiseksi niin paljon annettavaa, että jokainen yli viiden tuhannen ihmisen kuulijajoukosta tulisivat kylläiseksi? Inhimillisesti katsoen, ei mistään. 

Väkijoukossa istui myös pieni poika. Pieni poika oli varustautunut matkalleen eväin. Hänellä oli mukanaan viisi leipää ja kaksi kalaa. Ehkäpä ne olivat riittävän suuret eväät pienelle miehelle, mutta aivan liian pienet eväät suurelle kansanjoukolle. Kuitenkin, eväidensä määrästä  huolimatta, pieni poika antoi omastaan Jeesukselle. Ei vain yhtä leipää tai yhtä kalaa, vaan kaiken, mitä hänellä oli mukanaan. Pienellä pojalla oli luottamus ja usko Jeesukseen. Pieni poika tiesi, että Jeesuksella oli valta tehdä ihmeitä ja Jeesus, jos kukaan, pystyisi kyllä ruokkimaan kansan viidellä leivällä ja kahdella kalalla.

Ja niinpä Jeesus otti käsiinsä ne viisi leipää ja kaksi kalaa. Hän siunasi ne ja ne riittivät ruokkimaan yli viisituhatta ihmistä. Eikä siinä kaikki. Ruokailun jälkeen tähteeksi jäi kaksitoista korillista, leipää ja kalaa. Aivan kuin kori kullekkin opetuslapselle. Ehkäpä se oli Jeesuksen osoitus opetuslapsille siitä, miten pienetkin eväät riittävät, kun ne annetaan Jeesuksen käyttöön. Ja tähteistäkin riitti vielä syötäväksi, kotiin vietäväksi, jaettavaksi.

Mekin voimme palvella Jumalaa pienillä eväillä. Tärkeintä on kuitenkin se, että emme piilottele emmekä vähättele eväitämme vaan tuomme ne Jeesuksen siunattavaksi. Koostuipa leipämme ja kalamme sitten käden taidoista, runollisuudesta, taiteellisuudesta, liikunnallisuudesta, viisaudesta, musikaalisuudesta, hyvyydestä, rakkaudesta, huolenpidosta tai vaikkapa taidosta rohkaista ja kannustaa toisia, on tärkeää, että tuomme ne esille ja asetamme ne Jeesuksen siunaavien käsien alle. Se mitä Hän kauttamme vaikuttaa, ja se miten hän ruokkii kanssamatkaajiamme pienillä eväillämme, on Hänen vallassaan.

Ajattelehan, kuinka pieni runo tai laulu voi antaa hengen ravintoa lähimmäisillemme tai oikeaan aikaan lausutut viisauden tai rohkaisun sanat tuovat lähimmäisellemme kuin viestin taivaasta ja vielä jälkeenkin päin niiden sanojen tähteistä jää kotiin vietäväksi tai sydämeen piilotettavaksi. Ja Jeesus tahtoisi käyttää meitä ja Hän tahtoisi, että me rohkeasti palvelisimme Häntä niillä lahjoilla, kyvyillä tai taidoilla, joita meillä on. Hän näkee lähellämme ihmisiä, joiden sisimmässä on Jumalan kohtaamisen nälkä eikä sen nälän tyydyttämiseksi tarvita meidän rahojamme tai varallisuuttamme, vaan rohkeuttamme astua esiin pienen pojan tavoin.

Ei siis enää katsota omiin mahdollisuuksiin opetuslasten lailla vaan katsotaan Jeesukseen ja Hän mahdollisuuksiinsa. Palvellaan Häntä pienen pojan tavoin, kaikilla niillä lahjoilla, joita olemme Häneltä saaneet. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa. Ja kuinka paljon saammekaan itse!  

Puhdistettu huone

Torstai 2.9.2010 klo 15:23 - Carita Kallio

Olen jo viikkoja käynyt läpi kaappejaani ja laatikoitani, lajitellut tavaroita tarpeellisiin ja tarpeettomiin sekä pessyt ja puhdistanut kotiani lattiasta kattoon asti. Syy tähän kaikkeen on muutto toiseen kotiin. Kun joutuu muuttopuuhiin, se tuo tullessaan tarpeen käydä jokaisen tavaran ja nurkan lävitse. Ja kuinka paljon sitä onkaan matkan varrella tarttunut mitä erilaisempia kippoja ja kuppeja mukaan.

Mutta on hieno huomata, että myös muuttopuuhienkin keskellä Jumala voi puhutella. Aivan samalla tavalla, kun tässä arkisessakin elämässä, me laitamme pois tarpeettomia asioita, meidän tulisi tehdä niin myös oman sisimpämme kanssa. Ainakin omalla tunnollani on asioita, jotka pitäisi siivota pois. Asioita, jotka eivät edesauta elämääni eivätkä ainakaan palvele sitä tarkoitusta, jota elämäni pitäisi palvella.

Yleensä on kuitenkin vaikea luopua tavoista tai asenteista, joiden mukaan on elänyt jo vuosia. Kuinka helppo onkaan sanoa jotakin pahaa toisesta tai langettaa omia virheitä tai mokia toisten niskoille. Kuinka helppoa onkaan jatkaa elämistä siinä synnissä, joka ei kuitenkaan ihan aina tuntuisi synniltä ja vakuuttaa itselleen, että tämä kaikki on ihan ok, kun joku muukin tekee niin.

Kun annamme elämämme Jeesukselle ja saamme syntimme anteeksi. Hän lakaisee sydämemme huoneen, puhdistaa sen ja vie sieltä kaiken tarpeettoman ja hyödyttömän ulos. Saamme likaisen huoneen tilalle puhtautta ja raikkautta. Mutta ajan saatossa, jos emme ole tarkkoina, sydäntemme huoneisiin alkaa kertyä kaikenlaista saastaa, joka ei ole Jumalan mieleen eikä meille tarpeellista. Siksi Jumala haluaa herätellä meitä huomaamaan, että sydäntemme huoneissa on jotakin sellaista, joka pitäisi puhdistaa ja viedä ulos. Synti, jota tietoisesti teemme, uudelleen ja uudelleen, saa Jumalan murheelliseksi.

Raamattu sanoo (Mark.7:21.22), että sisältä ihmisestä lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys ja mielettömyys. Ja galattalaiskirje 5:19-21 lisää vielä saastaisuuden, noituuden, vihamielisyyden, kateellisuuden, juonittelut, juomingit ja mässäilyt. Tuntuu, että lista on melkeinpä loputon eikä omin voimin meistä kukaan voi siitä irtautua.

Kun pyydämme Jumalaa puhdistamaan meidät ja tahdomme sitä itsekin toden teolla, saamme vastaanottaa jotakin muuta tilalle. Saamme tilalle ilon, rakkauden, rauhan, pitkämielisyyden, ystävällisyyden, hyvyyden, uskollisuuden, sävyisyyden ja itsemme hillitsemisen. (Gal.5:22). Tarvitsemme sydämemme huoneen puhdistamiseen Jumalan apua ja oman tahdon päätöksen. Jumala ei puhdista meitä väkisin. Se, haluammeko me elämäämme muutoksen, haluammeko puhdistua ja eheytyä, riippuu siis paljolti myös meistä. Pyhä Henki muistuttaa ja huomauttaa meitä asioista omantuntomme kautta. Jos me kiellämme omantuntomme äänen ja toimimme sitä vastaan, silloin emme ole valmiita emmekä halukkaita Jumalan puhdistettavaksi. Meidän tulee siis tutkia myös itseämme. 

2Kor.13:5  sanoo näin: Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Kristus on teissä?

 

 

Hän suuri on!

Tiistai 17.8.2010 klo 9:32 - Carita Kallio

Raamatussa, Jobin kirjassa (Job: 38), Jumala puhuu suuruudestaan Jobille. Jumala kysyy puheessaan asioita, joihin kukaan meistä ihmisistä ei pysty vastaamaan. Näistä kysymyksistä ilmenee Jumalan suuruus ja valta.

Kun me katselemme maailmassa tapahtuvia luonnonmullistuksia ja olemme itse jopa osallisina niissä, saattaa pelko vallata mielen. On kuitenkin hyvä muistaa, että kaikki asiat, niin meidän omat kuin koko maailmaa koskevat, ovat Jumalan kädessä. Jumalalla on kaikki valta. Mitään ei tapahdu, ellei Hän sitä salli. Yksikään pilvi ei liiku taivaalla Hänen huomaamattaan eikä yksikään neulanen putoa maahan Hänen tahtomattaan. Ei yksikään aalto tavoita rantaa Hänen sallimattaan eikä yksikään pelto kanna viljavaa satoa Hänen tahtomattaan.

Jumala käyttää luontoa herätelläkseen ihmisiä. Jumala ei tahdo pahaa kenellekkään, mutta Hän tahtoisi ihmisten katsovan Häneen eikä vain luottamaan omiin mahdollisuuksiinsa ja voimiinsa. Kun myrskyt, tulvat, rakeet ja helteet ravistuttavat maata, silloin Jumala puhuu ihmisille ja tahtoo herätellä ihmisiä ymmärtämään, kuinka paljon me ihmiset Jumalaa tarvitsemme. Mihin me toivomme ja turvamme laitamme? Turvaammeko Jumalaan vai ihmisiin, luotammeko omiin taitoihimme ja ajattelemmeko, että selviämme kaikesta hyvällä onnella tai rahalla?

Vaikka joskus pelottaa ja ahdistaa, on kuitenkin turvallista tietää, että Jumala pitää omistaan huolta. Ja tapahtuipa sitten mitä tahansa, olemme Jumalan kädessä. Kun ihminen ja koko ihmiskunta ei tahdo vastaanottaa Jumalaa hyvinä päivinä, Hän antaa pahojen päivien tulla. Jumala voi puhua lempeän tuulen huminassa mutta myös myrskyn raivossa. Jumala tahtoo vetää ihmisiä puoleensa. Hän tahtosi ihmisten ottavan Hänet vastaan. Hän teki kerran suuren uhrauksen antamalla Poikansa Jeesuksen Kristuksen kuolemaan koko maailman ja jokaisen ihmisen syntien puolesta. Kuiluun ihmisen ja Jumalan välillä tarvittiin sovittaja, Jeesus, jonka sovitustyön tähden voimme lähestyä Jumalaa ja saada kokea pelastuksen armon, syntien anteeksi saamisen ja iankaikkisen toivon.

Jumala kutsuu ihmistä luokseen. Kolkuttaa sydänten ovilla. Herättelee nukkuvia ja havahduttaa niitä, jotka ovat nukahtamassa. Lähestyypä Jumala meitä sitten miten tahansa, on tärkeää, että otamme tosissamme Jumalan puheen. Jumala käyttää eri tapoja lähestyäkseen ihmistä. Jumalan puheen ja puhuttelun tunnistaa kyllä. Ja tärkeintä on, että me vastaamme Hänelle, silloin kun Hän puhuttelee ja kutsuu meitä. Vastaaminen ei aina tunnu helpolta, mutta kuitenkin, loppujen lopuksi, se on paras juttu, jonka voimme elämässämme tehdä!

Lapsi, nouse!

Torstai 22.7.2010 klo 17:34 - Carita Kallio

Luukkaan evankeliumissa 8:49-56 kerrotaan siitä, kuinka Jeesus herättää kuolleista synagoogan esimiehen tyttären: 

Miehen odottaessa pääsyä Jeesuksen luokse, tuli joku hänen kotoaan ja sanoi: " Tyttäresi on kuollut, älä enää opettajaa vaivaa." Mutta sen kuultuaan Jeesus sanoi Hänelle (miehelle). " Älä pelkää, usko ainostaan, niin hän paranee." Ja kun he tulivat taloon, otti Jeesus mukaansa sisälle vain Pietarin, Johanneksen ja Jaakobin sekä tytön isän ja äidin. Ja ulkopuolella oleva väki itki ja vaikeroi, mutta Jeesus sanoi heille: "Älkää itkekö, sillä hän ei ole kuollut vaan nukkuu." Mutta väkijoukko nauroi Jeeusta, tietäessään tytön kuolleeksi. Mutta Jeesus meni ja tarttui tytön käteen ja huusi sanoen "lapsi nouse". Niin hänen henkensä palasi ja hän nousi heti ylös. Jeesus käski antaa hänelle heti syötävää.

Onko joku tullut joskus sanomaan sinulle, että on turha rukoilla toisen ihmisen puolesta? Minulle on käynyt näin. Vuosien saatossa rukousvastaukset ovat viipyneet ja omakin usko rukousvastauksiin on hiljalleen hiipunut. Kuitenkin siellä sydämen kätköissä palaa pieni uskon ja toivon liekki. Olen kuin raamatun tapahtuman mies, odottaen Jeesuksen vieressä, että saisin vastauksen asiaan, joka tuntuu jopa mahdottomalta.

Usein olen kuullut huonoja uutisia tai viestejä, jotka ovat lannistaneet ja saaneet melkein luopumaan rukoustaistelusta ja toivosta. Viestinviejät ovat omalla tavallaan halunneet ilmaista oman näkemyksensä tilanteesta tai henkilöstä, jota rukoustaisteluni koskevat. Ja melkein olen itsekkin jättänyt tehtäväni kesken. Mutta silloin on Jeesus puuttunut tilanteeseen.

Niin monet ovat toisinaan harmitelleet tilannetta, mutta harvat ovat ottaneet asian tai henkilön kantaaksensa. Itkijöitä on ollut, mutta myös naurajia. Itsekin olen syyllistynyt usein siihen, että en näe enää toivoa enkä muuttumisen mahdollisuutta henkilössä, jonka puolesta rukoilen. Aivan kuin hänet olisi jo menetetty. Muiden silmissä kuollut, on kuitenkin Jeesuksen edessä vain ihminen, joka nukkuu.

Onko sinulla ollut elämässäsi tilannetta, jolloin olet ollut kuin kuollut hengellisille asioille? Minulla on. Elin monta vuotta elämästäni väärällä tiellä ja elämänpolun sijaan kuljin kúoleman tietä. Koska en elänyt elämääni Jeesukselle, olin kylmä ja hengellisesti kuollut. Sain kuitenkin kohdata Jeesuksen uudelleen ja Hän tarttui käteeni ja sanoi: "Lapsi nouse". Ja sain myös uudelleen liittyä uskovien joukkoon ja sain vastaanottaa ravintoa, syötävää. Ruoka, jota sieltä sain ja saan, ei ole tavallista ruokaa vaan taivaallista. Saan oppia tuntemaan Hänet paremmin ja saan kokea uskovien yhteyttä. Ja minulla on vieläkin nälkä...

Ehkäpä olet odottanut Jeesuksen edessä, että sinun vuorosi tulisi ja saisit avun asioihin, joiden puolesta taistelet. Hänelle mikään ei ole mahdotonta. Muistathan, että raamatussa kuvatussa tilanteessa tarvittiin edes yksi, joka meni Jeesuksen luokse pyytämään apua. Yksi, joka asettui Jeesuksen eteen pyytämään apua. Tarvittiin yksi, jolta löytyi uskoa niin paljon, että mahdottomaksi todettu tilanne muuttuisi. Tarvittin yksi, joka huonoista uutisista huolimatta pysyi Jeesuksen lähellä eikä luovuttanut. Ja sen yhden tähden tapahtui jotakin ihmeellistä ja ainutlaatuista. Jatka taistelua, älä hellitä. Ja vielä sinä saat nähdä Jumalan Pojan toimivan keskuudessamme!

 

Vihreä lehti

Perjantai 2.7.2010 klo 9:51 - Carita Kallio

Raamattu kertoo (1.Moos.8:6-12) kuinka vedenpaisumuksen aikana Nooa lähetti arkistaan kaksi lintua nähdäkseen oliko maa jo kuivunut. Ensimmäinen lintu, jonka Nooa lähetti oli kaarne. Se lenteli edestakaisin, kunnes vesi maan päältä kuivui. Sitten Nooa laski luotaan kyyhkysen, mutta kyyhkynen ei löytänyt paikkaa, missä olisi voinut lepuuttaa jalkojansa ja palasi arkkiin takaisin. Niin Nooa odotti hetken ja laski kyyhkysen uudelleen lentoon. Ja kyyhkynen palasi hänen luokseen ehtoopuolella, tuore öljypuunlehti nokassaan. Mutta vielä Nooa odotti seitsemän päivää ja päästi kyyhkysen lentoon, eikä se enää palannut hänen luoksensa.

Nooa päästi lentoon kaksi lintua. Kaarneen eli korpin sekä kyyhkysen. Kaarne, suurikokoinen ja musta lintu, lenteli edestakaisin, kunnes vesi kuivui. Sillä oli voimaa ja nokkeluutta selvityä. Se lepuutti jalkojansa siellä missä pystyi ja asettui sinne minne tahtoi. Se ei välittänyt siitä, mihin astui ja mihin asettui. Lähietäisyydeltä se tarkkaili veden vähentymistä.

Kyykynen ei sen sijaan  voinut lentää loputtomiin, sillä se kaipasi maata jalkojensa alle. Se halusi tuntea lähellään maan, jolle se voisi asettua. Se ei voinut asettua minkään likaisen, kuolleen tai turmeltuneen päälle, vaan se halusi löytää puhdasta maata, johon voisi laskeutua. Koska se ei löytänyt sopivaa, se palasi takaisin Nooan luokse.

Tämä raamatunkohta alkoi elää mielessäni näin....

Lue lisää »

Onnenapila

Perjantai 11.6.2010 klo 18:53 - Carita Kalliio

Olet varmaankin joskus etsinyt onnenapilaa, neliapilaa, nurmikolla kasvavasta apilatupsaasta. Tehtävä ei ole ihan helppo. Silmien edessä on monen monta kolmiapilaa, mutta neliapilaa saa etsiä toden teolla. Sen löytäminen tavallisten apiloiden keskeltä taitaa todellakin olla onnesta kiinni.

Toisaalta kolmiapila on sen verran tuttu juttu, että siihen ei oikeastaan kiinnitä mitään huomioita. Onhan sitä kiva katsella ja onhan se mukavaa, että sellainen on olemassa, mutta kuitenkin se tuntuu melko vähäpätöiseltä eikä se herätä kauhean suurta mielenkiintoa. Neliapila sen sijaan vaikuttaa paljon mielenkiintoisemmalta ja tavoittelemisen arvoiselta. Sen löytämiseen täytyy oiken uhrata aikaa.

Jos vertaamme kolmiapilaa Jumalaan, saatamme huomata yhtäläisyyksiä. Aivan kuten kolmiapilassa on kolme lehteä, on Jumalassakin kolme asiaa. Kolmiyhteys, Isä, Poika ja Pyhä Henki. Löytäessämme Jumalan kolmiapilan, löydämme Jumalan ja Hänen Poikansa Jeesuksen sekä saamme lahjaksi ja avuksemme Pyhän Hengen. Jumala on myös tahtonut, että ihminen löytäisi Hänet helposti. Aivan kuten kolmiapilankin. Hän on tehnyt löytämisen helpoksi, meidän tähtemme.

Kuitenkin, niin usein me jätämme Jumalan aivan kuin sivuun ja keskitymme elämässämme etsimään neliapilaa, onnea, jonka luulemme ratkaisevan ongelmamme, helpottavan elämäämme tai antavan meille sen rauhan, jota sisäisesti etsimme. Kolmiapila ei kiinnosta meitä, koska se on niin tuttu juttu ja tarpeen vaatiessa voimme aina etsiä kolmiapilaa, jonka tiedämme aina olevan paikallaan. Jumala ei kuitenkaan tahdo asian olevan niin.

Jumala tahtoo, että me ensin löydämme Hänet, taivaallisen kolmiapilan. Sen jälkeen elämämme muuttuu neliapilaksi. Meistä tulee osa tätä apilaa. meistä tulee se neljäs lehti. Meistä tulee Jumalan lapsia, taivaan valtakunnan perillisiä. Siinä on meidän onnemme ja ilomme salaisuus. Siinä me löydämme rauhan ja lohdutuksen. Siinä on meidän toivomme ja pelastuksemme.

 

 

 

Elämän shakkipeli

Keskiviikko 26.5.2010 klo 10:45 - Carita Kallio

Onhan se niin, että shakkipeliä pelatessa täytyy tuntea säännöt ja tietää, miten peliä pelataan. Peliin kuuluu pelilauta ja tietty määrä nappuloita, joita siirretään tarkoituksena saavuttaa voitto. Joskus pelin aikana tulee eteen tilanteita, jolloin näyttää siltä, että yhtäkään nappulaa ei voi siirtää tai mahdollisuuksia siirtoihin on useita. Toisinaan vastapelurin siirrot saavat aikaan sen, että oma siirtomahdollisuus menee ohi suun ja vastapelurin peli näyttää sujuvan äärettömän hyvin ja helposti, aivan kuin automaattisesti. Ja joskus, oman vuoron odotus saattaa tuntua pitkästyttävältä. Pelin kulkuun vaikuttaa myös se, että jokaisella pelaajalla on oma tapansa pelata ja taktikoida.

Jokaisella meistä on oma shakkilauta, se on meidän elämämme. Elämämme pelilaudalla on erilaisia asioita, pelinappuloita, joiden kanssa yritämme selviytyä elämänpelimme läpi. Meidän elämämme pelilaudalla kamppailee kaksi ottelijaa. Hyvä ja paha. Hyvä pelaa valkoisilla ja paha mustilla nappuloilla.

Mustien nappuloiden käyttäjä, meidän vastustajamme, yrittää kaikkensa estääkseen elämämme peliä onnistumasta ja tietysti tekee kaikkensa, jotta elämämme peli olisi vaikeaa ja hankalaa. Vastustaja haluaa saada voiton ja tekee kaikkensa siinä onnistuakseen. Vastustajamme saattaa lamaannuttaa meidät tekemällä erikoisia siirtoja tai taktikoimalla siten, että avaa eteemme erittäin houkuttelevia mahdollisuuksia, jotka kuitenkin pelin edetessä aiheuttavat meille haittaa ja vaikeuksia.

Kun meillä on usko Jumalaan ja olemme jättäneet elämämme Jumalan käsiin, pelilaudallamme peliä pelaa ja valvoo Jumala. Hän pelaa valkoisilla nappuloilla ja Hän siirtelee nappuloitamme parhaalla mahdollisella tavalla. Joskus peli saattaa tuntua meistä pahalta, eikä jokainen siirto tunnu laisinkaan mukavalta. Närkästymistä syntyy silloin, kun oma peli ei näytä lainkaan onnistuvan ja omasta näkökulmasta katsottuna toisten peli näyttää menevän paljon paremmin ja helpommin. Toisinaan tuntuu siltä, että siirtomahdollisuuksia ei ole lainkaan tai sitten niitä on niin paljon, että emme tiedä mihin niistä tarttuisimme. Emme osaa valita, mutta Hän osaa ja voi.

Joskus Jumala "miettii" siirtoaan ja antaa meidän odottaa. Se aika tuntuu ikuisuudelta. Tuntuu siltä, että mitään ei tapahdu ja elämämme peli seisoo paikallaan. Mutta välillä Jumala tahtookin meidän pysähtyvän, odottavan ja pysyvän paikoillamme. Välillä, kun peli käy kuumimmillaan, luottamus siihen, että Jumala voi, saattaa tuntua vaikealta. Yritämme itse pelata peliä ja aina silloin tällöin pelinappulat kaatuvat ja peli on sekaisin, pelilauta sotkussa ja nappulat hukassa. Jumala pystyy kuitenkin laittamaan pelilaudan jälleen kuntoon, nappulat paikoilleen ja pelin käyntiin.

Jumalalla on oma tapansa pelata elämämme peliä. Kysymys kuuluukin; onko meillä rohkeutta, luottamusta ja uskoa antaa Jumalan pelata peliämme vai haluammeko itse pelata sitä oman tahtomme mukaan? Onko meillä luottamusta ja uskoa siihen, että Jumala pelaa elämässämme silloinkin, kun itse emme jaksa, pysty tai voi pelata?

 

Liian suuret saappaat

Maanantai 3.5.2010 klo 20:46 - Carita Kallio

Katselin eräänä päivänä kännykällä ottamaani kuvaa lasten kesäleiriltä, jossa leirikilpailuun osallistunut pieni, ihana tyttö yrittää päästä eteenpäin suurilla saappailla, jotka olivat täynnä vettä.

Tällä hetkellä omassa elämässäni tuntuu, kuin olisin tuo pieni tyttö. Minullakin on jalassa liian suuret saappaat, vettä täynnä. Edessä päämäärä, mutta sen tavoittaminen tuntuu mahdottomalta. Jokainen askel painaa liikaa, jokainen askel on raskas ja työläs. Tuntuu siltä, kuin voimat ei riittäisi matkan jatkamiseen saati päämäärän tavoittamiseen.

Mistä vesi on saappaisiinin tullut? Ehkäpä ne ovat kertyneet vuosien kyynelistä. Odotuksista, omista toiveista ja haaveista, jotka eivät ole, eivätkä ehkä koskaan voi toteutua. Saappaissa painaa epäusko, murskautuneet unelmat ja odotukset. Ne ovat täynnä kysymyksiä, joihin ei ole vastausta. Ja kukaan ei todella tiedä, kuinka raskailla saappailla kuljenkaan. Ne ovat täynnä salaisuutta, kipua, peitettyjä tunteita.

Kaiken lisäksi askellus on hidasta ja vaivalloista. Jokainen askel, jokainen päivä ja hetki tuntuu niin turhalta ja voimattomalta. Jokaisen askeleen jälkeen lisääntyy pelko ja toivottomuus. Kysymykset täyttävät mielen. Miksi? Miksi minulle annettiin näin painavat saappaat? Onko tämä minun tieni taistella läpi elämän? Onko tämä minun taipaleeni, joka on jo ennalta määrätty ja suunniteltu? Vai onko huominen sittenkin helpompi. Kevenevätkö askeleeni sittenkin? Jälleen kerran otan uuden askeleen eteenpäin. Raskas se on, mutta ehkäpä seuraava on jo kevyempi. Päivä kerrallaan, sanotaan.  

Naeman ja seitsemän sukellusta.

Tiistai 9.3.2010 klo 18:58 - Carita Kallio

Naeman, Aramin kuninkaan sotapäällikkö, oli kuuluisa voitoistaan ja kuninkaan arvossa pitämä mies. (2.Kun. 5:1-14 ) Naemanilla oli kuitenkin yksi asia, joka vaivasi häntä. Naeman sairasti pitalitautia. Kuultuaan orjatytöltään mahdollisuudesta parantua, Naeman pyysi kuninkaalta lupaa poistua ja lähti matkalle. Aramin Kuningas lupasi lähettää Israelin kuninkaalle kirjeen, jossa hän pyytää Israelin kuningasta poistamaan Naemanilta pitalin. Ja niin Naeman lähti matkaan. Hän varasi mukaansa hopeaa, kultaa ja juhlavaatteita, joilla hän voisi maksaa puhdistumisestaan.

Tapahtumat eivät kuitenkaan edenneet niin kuin Naeman oli kuvitellut. Israelin kuningas ei voinut häntä parantaa. Sen sijaan hän sai kutsun mennä profeetta Elisan luokse. Naeman ei kuitenkaan saanut tavata kasvotusten profeettaa, vaan sai vain viestin profeetta Elisalta, miten hänen pitäisi toimia parantuakseen. Paranemisen edellytyksenä oli peseytyä seitsemän kertaa Jordanissa. Naeman vihastui ja sanoi:" Minä luulin profeetan tulevan ja astuvan esiin ja rukoilevan Jumalansa nimeä, heiluttavansa kättänsä se paikan yli ja niin poistavan pitalin." Vihastunut Naeman ei tahtonut toimia käskyn mukaan, mutta kun hänen palvelijansa häntä suostuttelivat, Naeman meni ja sukelsi Jordaniin seitsemän kertaa ja puhdistui pitalistaan.

Ajatellaanpa tällä kertaa tätä kertomusta näin.....

Lue lisää »

Hän seisoo ovella ja kolkuttaa

Perjantai 29.1.2010 klo 10:08 - Carita Kalliio

Jeesus sanoo itse itsestään näin: Katso, minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan ja hän minun kanssani.

Jeesus seisoo jokaisen ihmisen sydämen ovella ja kolkuttaa. Jeesuksen kolkutus sydämemme oveen ei ole sellaista kolkutusta, johon me olemme tottuneet. Siitä ei kuulu kolinaa eikä koputusta vaan Jeesuksen kolkutus on kuin hiljaista kutsua tulla Hänen luoksensa. Hän ei koskaan avaa väkisin meidän sydämemme ovea, vaan odottaa, että me otamme hänet vastaan.

Jeesus antaa meidän valita avaammeko sydämemme oven Hänellle vai emme. Hän ei kuitenkaan kolkuta ikuisesti, vaan Hänen kutsunsa on rajallinen. Siksi on tärkeää, että kun tunnemme Hänen kutsuvan meitä, avaamme Hänelle sydämemme oven ja päästämme Hänet sisälle, omaan elämäämme ja omaan sisinpäämme. Hän ei tee meille väkivaltaa, vaan Hänen tahtonsa on antaa meille rauha, jota elämäämme etsimme.

Tiedän kokemuksesta, että sydämeni oven takana on kolkuttanut myös sielunvihollisen kavalat juonet. Niiden houkuttelevien kolkutusten vuoksi päästin vihollisen sisälle omaan elämääni, hallitsemaan ja johtamaan sitä. Kuvittelin sielunvihollisen antavan elämääni lohtua, iloa ja rauhaa, mutta sainkin vuosien varrella huomata, että sielunvihollisen jäljiltä jäi vain sotkuinen ja likainen huone. Silloin Jeesus kolkutti jälleen sydämeni ovella. Sain päästää Hänet sisälle ja Hän sai puhdistaa sydämeni huoneen.   

Jeesus tahtoo, että me tunnemme Hänet ja tahdomme viettää elämäämme Hänen kanssansa. Hän rakastaa meitä ja tahtoo tehdä meidän elämämme onnelliseksi. Ja vaikka elämäämme tulisikin ongelmia tai vastoinkäymisiä, Hän ei kuitenkaan meitä jätä tai hylkää, vaan on meidän elämässämme, ovemme sisäpuolella ja pitää meistä huolen. Hän ei myöskää halua sotkea ja liata sydämemme huonetta, vaan tahtoo pitää sen puhtaana ja hoitaa sitä. Jeesus on äärettömän hyvä huoneenhaltija, joka kannattaa laskea sisälle. Jos kuulet Hänen kolkutuksensa, niin avaa Hänelle ovi ja saat huomata, miten paljon parempi onkaan, kun Hän on sinun elämässäsi, sinun sydämesi huoneessa.