Elämän avain

Uudemman levyni kannessa on nippu vanhoja, rautaisia avaimia. Ne eivät ole siihen kuvattu vain sattumalta, vaan niillä on syvempi merkitys.  

Omassa elämässäni olen sovittanut avaimia monenlaisiin oviin. Olen halunnut nähdä, mitä kunkin oven takana odottaa ja mitä uutta aukeava ovi voi antaa. Joistakin ovista olen vain kurkistanut sisälle, mutta monista olen astunut rohkeasti sisään ja kuvitellut, että nyt löysin elämääni sen mitä kaipasin.

Joka kerta, kun sain käteeni uuden avaimen, tahdoin avata oven, johon avain sopisi. Jos oven lukko ei ottanut auetakseen, niin väänsin väkisin, revin ja riuhdoin, kunnes sain tahtoni läpi ja ovi edes hetkeksi raottui. Monesti, jo pelkkä kurkistus osoitti, kuinka turhaa työtä olin tehnyt ja kuinka suuri olikaan pettymys, kun unelmani ja haaveni murskautuivat, kun sain huomata, että tämä ei ollutkaan se ovi, jonka sen kuvittelin olevan.

Kun Jumala kutsui minua, sain käteeni avaimen, Elämän avaimen. Tiesin, että nyt on kyse tärkeästä avaimesta, sillä olin saanut jo kerran lapsena käteeni tämän saman Elämän avaimen. Nyt se avain oli jälleen kädessäni. Muistan  vieläkin, kuinka tuo avain poltti kädessäni. Se ei polttanut uteliaisuudesta, vaan siksi, että kerran uskostaan luopuneelle, Jeesuksen hyljänneelle, paluu takaisin oli kova pala. Se mikä teki takaisin palaamisesta vaikeaa, oli ihmispelko. Pelkäsin sitä, mitä muut ihmiset ajattelevat ja mitä ystävät sanovat. Mietin myös, voiko uskoni kestää, kun se ei lapsuudessakaan kestänyt kuin muutaman vuoden. Kaikkien pohdintojeni keskellä muistin, että kyse on minun elämästäni ja minun omasta valinnastani. Kukaan muu ei voi elää minun elämääni kuin minä. Ei ystävät, ei sukulaiset, ei kukaan. Minä itse olen itselleni vastuussa elämästäni. 

Jumalan antaman rohkeuden avulla, uskalsin astua uudelleen Elämän Oven eteen, johon Elämän avain sopi. Sain tulla takaisin, tuhlaajatytön tavoin, ja avata Elämän Oven uudelleen. Elämän avain, Jeesus Kristus, avasi minulle Elämän Oven, iankaikkisen elämän. Olin saanut käteeni elämäni tärkeimmän avaimen ja tein oikean päätöksen. Astuin Elämään sisälle.

Ja näiden, vähän yli kymmenen vuoden aikana, jotka olen saanut Jeesuksen seurassa kulkea, olen pidellyt käsissäni monenlaisia avaimia. Edessäni on myös ollut monenlaisia ovia. Uteliasuuteni niiden avaamiseen, ei ole hävinnyt minnekkään, mutta vierelläni on Jeesus, joka tietää, mikä ovi minun kannattaa avata ja mikä jättää avaamatta. Voin siis luottavaisin mielin astua ovesta, jonka Hän avaa ja unohtaa oven, joka jätettiin avaamatta.

Tärkeintä kaikessa on kuitenkin se, että kerran sain käteeni Elämän avaimen. Avaimen, jonka rinnalla muut avaimet menettävät merkityksensä. Elämän avain avaa oven elämään Jeesuksen kanssa. Elämään, joka on elämisen arvoista!