Tuotteet

Elämän avain
Toinen levyni Elämän avain julkaistiin kesällä 2007. Melodisesti erittäin kaunis
Lue lisää »

Yhteystiedot

Carita Kallio
Varikonkatu 10
38210 Sastamala
050-3425134

 

 Tervetuloa kotisivuilleni!

 

Näillä kivisillä rappusilla istuu Kallion Carita, katsoen kaukaisuuteen, haaveillen tulevasta. Haaveita ja unelmia ihmisellä tuleekin olla. Kaikki niistä eivät kuitenkaan toteudu. Se toteutuvatko unelmani, jää nähtäväksi.

carita.jpg

Olen lapsesta saakka kantanut sisimmässäni unelmaa, haavetta, jota kukaan ihminen ei tiedä.

Se on salaisuus, se on toive, jonka toteutumista odottaessa on syntyntyt kolme äänitettä. Niiden sisältämät laulut ovat syntyneet kipujen ja koettelemusten keskellä. Ne ovat Pyhän Hengen käsialaa.

En halua puolustella tai tai vakuuttaa ketään laulujen sanomasta. Ne puhuvat itse puolestaan.

Annetut laulut olen halunnut lahjoittaa eteenpäin.

En ole niiden sanoittaja tai säveltäjä. Olen vain välikappale, antajan ja vastaanottajan välillä.

 

Levy on ainutlaatuinen lahja itselle tai ystävälle, kihla-ja hääparille, syntymäpäiväsankarille tai vaikka tupaantuliaislahjaksi.